sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Entrecoté ja lohkoperunat

Tänään laitoinkin vähän epäterveellisempää ruokaa.

Entrecoté on helppo laittaa, sen kuin paistaa huoneen lämpöiset pihvit, ripaus suolaa päälle ja sillä selvä. Minä käytän aina paistamiseen kylmäpuristettua rypsiöljyä. Vaikka voi on kyllä tosi hyvää joskus.

Keitin perunoita kuorineen melkein kypsäksi, jäähdytin, ja leikkasin ne lohkoiksi. Sitten unipannulle, maustetta päälle ja uuniin kunnes ruskistuivat sopivasti

Kastikkeen tein paistoliemestä, vedestä ja ruokakermasta. Mausteena kanaliemikuutio, valkopippuria, mustapippuria ja rakuunaa. Rakuunalla saa todella ihastuttavan maun, kunhan ei laita liikaa.

Kuumensin öljyn, lisäsin jauhoja, sekoitin hetken, lisäsin nesteet ja mausteet ja annoin porista hiljalleen muutaman minuutin. Paistolientä sain kun otin pihvit pois pannulta, lisäsin vettä, keitin vähän kokoon ja laitoin kastikkeeseen.

Sitten vain salaaattia lisukkeeksi ja eiku syömään. Oli oikein hyvää.

9 kommenttia:

  1. Kaunis blogi Sinulla Laali ja kaikki ruuat voih:)
    Tein juuri eilen tuollaiset pihvit, syvämureutetut ja voissa paistoin:))

    VastaaPoista
  2. Nam...olis varmaan herkullista, mutta jätän nyt väliin ja herkuttelen silmilläni :)

    5kg tippunut sitten tammikuun alun, että alaspäin mennään, nyt ei saa repsahtaa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tytöt!

    Minunkin pihvi oli todella mureaa, kotona ei ollut voita mutta ruokaöljyä on aina. Käytän toki voita joskus ja herkutteluun on kyllä voi maukkainta!

    Onnittelut Omppu! Oletpa ollut ahkera laihduttaja! Mulla ei enää tipu millään, jäänyt junnaamaan paikoilleen, mutta en ole liikkunut tarpeeksi.

    VastaaPoista
  4. Hmm, kanaliemikuutio? Miksei kasvis- tahi lihaliemimokkula?

    Mulla ei oo paino tippunu, mutta rasvaprosentti on noussut ilahduttavasti.

    VastaaPoista
  5. No joo, tuo kanaliemi passaa niin hyvin tuohon rakuunan kanssa, käytän aina kanalientä, en tykkää lihaliemen mausta. Kasvisliemi oli loppu!

    Mokkula tai kuutio... oot säkin moderni mies! Mulla ei ole mokkuloita! Mutta en sano ettei tule! ;)

    No onhan se ihastuttavaa kun on rasvaprosentti noussut jos siitä tulit niin iloseksi! Onnea vain siitä Pee... Nup... eiku Pedro! ;)

    VastaaPoista
  6. No, se naudanlihan paistoliemi ja kanaliemi. En ole koskaan sekoitellut niitä keskenänsä, mutta täytyypä kokeilla.
    t. Nuppu

    VastaaPoista
  7. Noniin Nuppu! Eiku kokeilemaan! :D

    Laitan esim. lohikeittoon kanaliemkuution, tulee tosi hyvää! Ja tietenkin kermaa! Jotkut kyllä tykkäävät että lohikeitto pitää keittää vain veteen, mutta minä tykkään kermaisesta.

    Olen kyllä aika ennakkoluuloton ruuan kanssa, mutta enpä ole vielä epäonnistunut kokeiluissani! Aina on ollut ihan syötävää ruokaa ellei herkullista! Oma kehu nyt kyllä haisee, mutta olen yksin koirien kanssa niin ei se haittaa! :D

    VastaaPoista
  8. Vihje:kokeile joskus kanttarellifondia.Se sopii aika monen liharuoan liemimausteeksi,siis minusta:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkistä!

    Joo, itse asiassa fondit yleensäkin ovat paljon parempia kuin tuollaiset liemikuutiot. Sopii todellakin mainiosti liharuokien liemimauteeksi.

    Olen joskus kokeillutkin, mutta en juuri tässä, ja siitä on aikaa. Vasikanlihafondia olen kyllä käyttänyt enemmänkin.

    VastaaPoista