torstai 2. kesäkuuta 2011

Kuuma kurkkukeitto

Tänään teinkin illalliseksi kuuman kurkkukeiton. Kun on tehnyt pihalla täyden päivän töitä lapion varressa ja muutenkin, ei kaipaa raskasta ruokaa. Näin yhden yksinäisen suolakurkun lasipurkissa ja siitä syntyikin sitten idea että laitanpa kuuman kurkkukeiton, en ole tehnyt tällaista tosi pitkään aikaan.

Kuuma kurkkukeitto
  • 1 - 2 sipulia
  • 1-2 dl herkkusieniä, purkista tai tuoreita, siivuina  (tuoreita ainakin 2 dl). Jos käytän purkkiherkkusieniä, käytän liemen keitossa.
  • 2-3 valkosipulinkynttä tai enemmän, maun mukaan
  • 1 herkkukurkku
  • 1 tomaatti
  • puoli paprikaa
  • 1/2 tuore kurkkua
  • rypsiöljyä
  • mustapippuria
  • 8 - 10 dl kasvislientä, minä käytän usein kanalientä. Fondeista tulee hyvää, tai tietenkin itse tehty on kaikkein parasta
  • 1 purkki ruokakermaa
  • (suolaa)
  • 2-3 tl hunajaa
  • 2 - 3 tl kurkumaa, joskus laitan, joskus en
  • kuivattua rakuunaa (vaihtoehtoisesti persiljaa, kirveliä tai basilikaa)
  • kuivattua chiliä (minulla on yleensä itse kuivattua)
  • suurustamiseen pari rkl vehnäjauhoja (ei välttämättä tarvitse, jos keitosta tulee sakeaa)
  • lisäksi kermaviiliä tai ranskankermaa.
    Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Suikaloi herkkukurkut, tuore kurkku, paprika sekä tomaatti. Kuullota kuumassa öljyssä sipulisilppuja kattilan pohjalla. 
    Lisää herkkukurkut, paprika, herkkusienet ja tomaatit ja kääntele pari minuuttia. Mausta pippurilla. Kaada kattilaan kasvisliemi ja ruokakerma (myös herkkusienien liemi jos käytät purkkiherkkusieniä). Liemen määrä riippuu siitä, kuinka paljon kurkuista irtoaa nestettä. 
    Kuumenna kiehuvaksi ja lisää suikaloitu tuorekurkku. Jos keitto tuntuu liian sakealta, lisää nestettä (suurusta vehnäjauholla, jonka olet sekoittanut osaan ohjeen vesimäärästä jos taas keitto tuntuu liian laihalta). Kiehauta. 
    Mausta hunajalla ja kurkumalla. Kurkuma antaa keitolle kellertävän värin. Itse en käytä kurkumaa kovinkaan paljon. 
     Tarkista maku ja nosta tarjolle. Ripottele pinnalle rakuunaa, persiljaa, kirveliä tai basilikaa, minä suosin rakuunaa. 
     Lisää kermaviiliä tai ranskankermaa jokaisen annoksen pinnalle juuri ennen tarjoilua.Yleensä unohdan ostaa, mutta on se hyvää ilmankin. 
     Maistuu itse tehdyn, hapatetun patongin kanssa! Ja on aika kevyt ruoka, kesällä kun ei edes kaipaa kovin raskasta ruokaa. 
    Ruokakerman voi jättää poiskin, niin on vieläkin kevyempää. Tähän keittoon saa vaihtelua käyttämällä eri vihanneksia kurkun lisäksi. Mielestäni herkkukurkku on tässä välttämätön, se antaa kivan maun. 
    Mausteillakin voi saada vaihtelua, esim. curry sopii hyvin tähän keittoon, ja muutkin itämaiset mausteet, garam masala esimerkiksi. Tomaattimurska tai paseerattu tomaattkin voisi sopia, en ole kokeillut.
    Sakeutta keittoon saa myös raastetulla juustolla vehnäjauhojen sijaan. Kanaa tai kalaa lisäämällä keitosta saa vähän ruokaisamman, itse en kaipaa mitään enempää.
Resepti on muunneltu Kotimaiset kasvikset ry:n kurkkukeitosta: http://www.kasvikset.fi/