sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Vuohenjuustosalaatti, joka ei ole vuohenjuustosalaattia

FB-kokkajissa oli idea vuohenjuustosalaatista ja innostuin siitä. Ohje osoittautui helpoksi tehdä, ja on maukas.

Koska minulla ei ole vuohenjuustosalaattia, ajattelin että broileri sopii ihan hyvin tähän currylle maistuvaan salaattiin. 

Ja eiku tuumasta toimeen! Reseptin linkitti FB-kokkaajat-ryhmän jäsen Jorma Katajisto. Linkki johtaa Dansukkerin sivulle.

2 annosta

Ainekset

50 g babypinaattia
100 g miniluumutomaatteja
1 pieni punasipuli
1 avokado
pala tuorekurkkua
150 g vuohenjuustoa
minttua

Minä laitoin aineksia, mitä minulla oli, eli cosmopolitan-salaattia, jäävuorisalaattia, kurkkua, minitomaatteja ja tuorekurkkua. Vuonankaalikin sopisi tähän erinomaisesti, käytän sitä aika paljon salaateissa.

Sekoita salaattiainekset keskenään ja lisää vuohenjuusto, broileri tms. paloina tai viipaleina. Lisää joukkoon tuoretta minttua.

Rehellisesti sanoen olisi minulla ollut punasipulia, mutta unohdin! Tykkään sipulista hyvin paljon. Voisihan tuohon kyllä laittaa renkaina päällekin. Taidanpa tehdä niin, en nimittäin ole vielä syönyt tuota annosta! Itse asiassa sipulirenkaat olisivat kauniin näköisiä tuossa kuvassa.

Curry-appelsiinikastike (reilu annos, riittäisi hyvin kolmellekin - tai neljälle)

1 munankeltuainen
2 tl omenaviinietikkaa (korvasin Rajamäen hunajaetikalla)
2–3 tl currya jauheena
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 tl Dansukker Fariinisokeria
merisuolaa myllystä
2 dl öljyä
1/2–3/4 dl appelsiinimehua
muutama pyöräytys mustapippuria myllystä (oma lisäykseni)
Riko kulhon pohjalle munankeltuainen. Lisää omenaviinietikka, curry, hienonnetut valkosipulinkynnet, fariinisokeri ja suola. Sekoita keskenään. Valuta öljy ohuena nauhana joukkoon koko ajan sekoittaen. Ohenna appelsiinimehulla, kunnes saat sopivan sakean kastikkeen. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa currya, viinietikkaa ja suolaa.

Tässä tarvitsee varmaan olla tarkkana, ettei kastike leikkaudu, eli pitää vatkata hyvin eikä saa kaataaa öljyä liian nopeasti sekaan. Tästä kastikkeesta tuli täydellinen, se ei yrittänytkään leikkautua. Käytin sähkövatkainta.

Minä lisäsin toiset 2 tl hunajaetikkaa jälkikäteen, ja siitä tulikin todella hyvää! Rajamäen hunajaetikka on minulle uusi tuttavuus, ja se yllätti hyvällä maullaan. Ostin sitä Robin Hoodista, kun siellä oli puolen litran pullo tarjouksessa yhdellä eurolla. 

Hoksasin kokeilla netissä näkemääni ideaa, jossa muovipullon avulla erotellaan kananmunan keltuaiset valkuaisista, ja se toimi erinomaisesti! Minä käytin Lidlin puolen litran cokis-pulloa, pullon suu ei saa olla liian iso. Todella hyvä kikka! 

Tuli maistuvaa, teen varmasti uudelleenkin, ja jäi evääksikin huomiseksi.