sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kiinalainen ruoka

Tänään teinkin kiinalaista ruokaa.

Olen saanut reseptin joltakin thaimaalaiselta naiselta. Tein suuren määrän ja laitoin pakkaseen lounasannoksiksi.

Tämä on todella yksinkertainen ruoka.

Tee näin:

Suikaloi naudan ja sianlihaa, silppua sipulia ja paista ne pannulla. Lisää pussillinen wokvihanneksia, älä paista sen jälkeen.

Tässä käytin yhteensä noin kilon lihaa ja puolen kilon pussin wokvihanneksia. Tulee monta annosta pakkaseen. Vihannesten määrää voi suurentaakin. Tuohon voisi lisätä purkin herkkusieniäkin liemineen, olisin tehnyt niin jos olisi ollut kaapissa.

Hapanimelä kastike:

1 dl pöytäetikkaa, vaihtoehtoisesti valko- tai punaviinietikkaa, mitä sattuu olemaan kotona
5-6 dl appelsiinituoremehua
Valkosipulirouhetta tai tuoretta valkosipulia (voi jättää poiskin)
Inkivääri
Kaneli
Kardemumma
Garam Masala
Oriental mix
Curry paste
Kotona kuivattua chiliä
Hunajaa, siirappia tai sokeria
Suolaa
Perunajauhoa suurustamiseen, muukin käy, esim Maizena tai joku gluteeniton jauho.

Tähän kastikkeeseen voi lisätä myös esim. jotain chutneytä. Teen sellaista itse erilaisista aineksista. Silloin ei tarvitse niin paljon noita aineksia mitä tuossa listassa on.

Kiehauta tuoremehu ja etikka, lisää mausteita ja makeuta mielen mukaan. Minä en koskaan katso määriä, vaan laitan sen mukaan miltä tuntuu ja maistan välillä.

Sekoita perunajauho tilkkaan tuoremehua ja sekoita kiehuvaan nesteeseen. Kiehauta, älä keitä. Sekoita sitten kastike liha/wokvihannessekoitukseen. Ja taas, kiehauta, älä keitä, koska vihannekset pehmenevät liikaa.

Keitä riisiä tarpeellinen määrä. Minä käyn joskus ostamassa kaupungista thaimaalaista tai kiinalaista riisiä, se ei ole niin irtonaista kuin tavallinen pitkä riisi. Mutta sekin käy, tai basmati- tai jasmiiniriisi. Se on makuasia. Puuroriisiäkin voi käyttää tähän tarkoitukseen. Joskus keitän riisin kookosmaidossa, tai lisään veteen purkin kookosmaitoa, tulee hyvän makuista.

Muutama tomaatti- ja kurkkusiivu tekisi annoksesta hieman nätimmän.

Tämä on aika suosittu ruoka meillä, ja se on kohtalaisen kevytkin esim. lounasruuaksi.

Laitan paljon ruokia lounasannoksiksi pakkaseen. Aina kun laitan ruokaa, teen pari ylimääräistä annosta. Joskus kun ei jaksa laittaa ruokaa kotona, on aina jotain valmista, itse tehtyä pakkasessa.

Poika ottaa niitä töihin mukaansa ja moni työkaveri kadehtii hänen hyviä ruokiaan. Ja kaiken lisäksi tulee huomattavan paljon halvemmaksi kuin käydä baarissa syömässä jotain raskasta ja pilalle keitettyä ruokaa.

4 kommenttia:

  1. nami, nami:=)Reipas oot, siskoseni

    VastaaPoista
  2. Kiitos rakas siskoni! <3

    Tuosta reippaudesta en kyllä tiedä, en ole viitsinyt tehdä mitään tänään, muuta kuin tuota kiinalaista! :D

    VastaaPoista
  3. Makuja löytyy tästä ruuastasi taatusti, mieleni tekee.

    Mausteiden kanssa on Minun oltava tarkkana, aika herkästihän maustavat riittävästi.

    Pikkasen tähän tapaan siippa on tehnyt eksoottisempaa ruokaa, mausteet vaihtelee.
    Rakastan hapanilmelää makua, maiskista.:D

    Riisissä on eroja. Jasmin riisi on eniten mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      Jasmiiniriisi on meilläkin aika yleisesti käytetty.

      Ja näissä on tosi kivaa se, että mausteita voi vaihdella sen mukaan mitä on kotona, ei se koskaan ole niin nuukaa! Minä tykkään aika vahvasti maustetusta, mutta kun teen vieraille, olen aika varovainen.

      On aivan hirveää jos on liian maustettua ruokaa, jos ei ole tottunut siihen.

      Poista