sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kurkkusalaattia ja remouladekastiketta

Eilen illalla innostuin taas tekemään kurkkusalaattia, kun entinen loppui. Ohje löytyy täältä. Sekin lähes oma resepti, tai hyvin paljon modifioitu valmiista reseptistä ainakin.

Padassa porisee...
Tällä kertaa ei ollut omenoita lisukkeeksi - teen aina näitä juttuja extempore, joten teen sitten niistä tarvikkeista mitä löytyy kotoa. 

Omenan sijasta käytin yhden mandariinin poikani ehdotuksesta. Laitoin myös hiukan enemmän valkosipulia, eli kuivattuja lastuja sekä rouhetta.

Viikinkimarkkinoilta ostettu persilladekin on loppunut aikoja sitten, joten käytin siihen Koukou Sabzee-yrttejä, se on persialainen yrttisekoitus jota ostin Maarianhaminasta eräästä pienestä iranilaisesta kaupasta.

Tällä kertaa käytin ohjeen mukaisesti tavallista tuorekurkkua, lisäksi laitoin puolikkaan herkkukurkun joukkoon. Tästäkin mössöstä tuli hyvää.

Tein tätä nyt siksi, että se on hyvää kun tekee pojan version remouladekastikkeesta.

Siihen hän käyttää tätä kurkkusalaattia. Hän sekoittaa kermaviiliin tai creme fraicheen kurkkusalaattia ja majoneesia, tulee joka kerta hiukan erilaista, mutta hyvää. Taitaa poika olla samanlainen ruokasäveltäjä kuin minäkin!

Tämä pojan versio remouladekastikkeesta on tosi hyvää esim. kalan kanssa. Kastikkeen pitää olla hyvin kylmää, ei haaleaa tai huoneen lämpöistä. Se pitää siis tehdä etukäteen ja laittaa jääkaappiin että ehtii kunnolla jäähtymään ja mautkin sekoittuvat sopivasti. Keitetyt perunat, paistettu lohi ja remouladekastiketta päälle on tosi herkkua!

Pojan suosikki oli koulussa (Ruotsissa eka luokalla) kalapuikot ja remouladekastike (tartar?). Se oli muidenkin lasten suosikki, ja kastiketta kului, oli se niin hyvää. Söin sitä itsekin joskus, olin nimittäin samalla koululla kakkosluokalla sijaisopettajana vähän aikaa.

Lohta, lohkoperunoita ja
remouladekastiketta sekä salaattia.
Kurkkusalaattipurkin taustalla on tiffanytyö, jonka sain eräältä ruotsalaiselta vanhalta rouvalta, jolta ostin tiffanytyövälineet. Tämä kuva on iso, noin 70 cm leveä, ja sopisi esim. oven ikkunaan. Laitoin toisenkin kuvan, että näkyy myös toinen osa samasta työstä. Nämä kaksi kissaa ovat tuon yllä olevan kalan vasemmalla puolella.

No, laitan koko kuvan, minusta se on niin hieno! :)

Ruotsalaisen vanhan rouva Backmanin työ.







2 kommenttia:

  1. namnam:) Ja hienolta näyttää tuo tiffanytyö. Milloin sä jatkat ko. tekemistä? Teit niin hienon häälahjanki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Joo, on tehnyt mieli tehdä, mutta näin talvella ei ole kunnon paikkaa missä leikata ja hioa lasia. Ja viime kesä meni muuten vaan ihan iliman aikojaan, hävisi kuin pieru saharaan enkä ehtinyt tekemään mitään, ei ollut lomaakaan.

      Ehkä sitten taas ensi kesänä, kuka ties! :D

      Poista