tiistai 26. tammikuuta 2016

Punajuurirösti


Ostin jouluksi etikkapunajuuria irtona, ja niitä oli jäljellä lasipurkissa kolme kappaletta. Mietin, että kohtahan ne alkavat homehtumaan, kun ei ole lientä.


Keksin tehdä niistä viime viikolla peruna/punajuuriröstiä. Raastoin nämä kolme pienehköä punajuurta ja kaksi suurta perunaa karkeaksi raasteeksi, silppusin puolikkaan punasipulin pieniksi. Lisäsin mustapippuria, kananmunan, suolaa ja 2-3 rkl vehnäjauhoja ja sekoitin kaikki ainekset kunnolla ja paistoin rapeiksi pannulla.

Tein siis ruuaksi sellaista mitä oli kaapeissa.

Paistoin kaksi kalapuikkoakin, ja tein vielä kastikkeen rasvattomasta maitorahkasta ja tilkasta majoneesia ja sitruunamehua. Mausteeksi ripaus suolaa, mustapippuria ja hiukan siirappia.

Huom! Paistoin kaiken VOIssa!

Jääkaapissa oli jäljellä Lispe-siskolta joululahjaksi saamaani kaviaariakin, ja sekoitin sitä pieneen osaan tätä kastiketta erikseen.

Loppukastikkeeseen laitoin pieniksi kuutioitua suolakurkkua, siis siitä tuli remouladekastikkeen tyyppistä kastiketta kalapuikoille.

Maistui - mutta mikäpä minulle ei maistuisi!?

Eikä postausta ilman koissuja!  
Käytiin eilen lähes 7 km pitkä potkupyörälenkki. Nalle on tuossa "vaihtamassa" päivän uutisia
risteävällä tiellä kulkevan koiran kanssa. Kuva on otettu hiihtoladun alkupäässä. Emme voi enää
mennä sinne, koska koirien vienti hiihtoladulle on kielletty. Eli potkuteltiin ihan tietä pitkin tuohon.

Koko kesä, syksy ja alkutalvi on siellä ajeltu pyörällä ja potkupyörällä. No, kohta taas pääsee,
ei tämä talvi ikuisuuksia kestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti