Nunnanpieruja ja perunoita

Wikipedia

Perunoiden keittäminen

Kuminoita taikka tinjamia ei ole sekaan panemista, enempää kuin muitakaan kryydejä, sillä ne' huonontaavat perunoiden maun.
Kaikkein paras on keittää perunoita höyryssä, sillä se ei hävitä niin paljon puita eikä aikaa kuin vedessä keittäminen; perunat tuleevat myös sillä lailla paremman makusiksi.

Tämä tapahtuu seuraavalla lailla: Padan pohjalle' kaadetaan tuumaa vahvalle' vettä, sen päälle' lasketaan vahvasta rautalangasta kudottu tihku häkki, jonka päälle' kaadetaan perunoita pata täyteen.

Padansuu peitetään mär'ällä kankaalla ja lasketaan päälle' hyvin sopiva kansi.

Valkia pitää aina pidettämän niin padan alla, ett'ei liekki ollenkaan laitoin pääse.

Pidettäköön myös perunat muutama tunti vedessä, ennen kuin pataan pannaan.

Jos leivottuja aineita tahdotaan kypsentää tina- taikka posliini-astioilla uunissa, niin pannan ne' suoloilla priiskotetuille' vahvoille' rauta-pelleille', jotka estäävät astiat särkymästä.

Agricolan Kokki-Kirja Kannattaa käydä lukemassa!

Tämä sivu on linkkinä myös tuolla oikealla puolella olevassa "Links-linkit"- listassa.

Tässä eräs ruokalaji, jonka nimi ei oikein  houkuttele.

Nunnanpieru 
(lainaus Raholan syötäviä sanoja-blogista Ruokasanasto.net

Tämäkin löytyy tuosta oikean sivupalkin linkkilistasta.

Varsinkin eteläisessä Saksassa tunnetaan tämä meikäläisen munkin lähisukulainen erityisesti paastonajan leivonnaisena, mutta niitä syödään yleisesti ympäri vuoden. Nimen Nonnenfürzchen synnystä on tietysti paljon tarinoita. Kuten kaikkien hiukankin 'rumien' nimien tapaksessa, tällekin nimelle on siveellisempi selitys. Sen kerrotaan alunperin olleen nunnekenfurt, joka on vanha keskialasaksilainen, suunnilleen "nunnan herkkua" tarkoittava sana, nykysaksaksi Nonnenfürtchen, siis t-kirjaimella eikä z:lla kirjoitettuna.

Eräs tarina kertoo, että Elsassissa, nykyisin kai oikeammin Alsacessa sijaitsevan Marmoutierin nunnaluostarinabbedissa tunnettiin Ranskan parhaana kokkina. Monet ohikulkevat kirkonmiehet käyttivät tilaisuutta hyväkseen mennäkseen syömään abbedissan herkkuja. Eräänä päivänä odotettiin luostariin Toursin arkkipiispaa ja keittiössä tehtiin lujasti töitä. Kuvankaunis, hurskas, lahjakas ja taitava noviisinunna Agnes oli juuri sekoittelemassa taikinaa, kun hän vahingossa pieraisi oikein kunnolla. Tulisijan yläpuolella lentelevät enkelit alkoivat heti kolistella kattiloita peitelläkseen ääntä, mutta Agnes hämmentyi niin, että tuli pudottaneeksi lusikallisen taikinaa tulella kiehuvaan rasvaan. Kaikkien yllätykseksi alkoi taikinapallo laajeta ja kypsyi kohisten herkulliseksi leivonnaiseksi. – Tarinan heikko kohta on, että Marmoutierissa ei tietääkseni ole koskaan ollut nunnaluostaria, vain munkkiluostari.

Toinen, hiukan siistimpi tarina kertoo, että eräällä aterialla tuotiin pöytään iso vadillinen munkkeja. Eräs herkkusuupappi kiirehti ottamaan itselleen suurimman sanoen "Minä otan tämän itse abbedissan tekemän".