Kriikunavispipuuroa ja perunalunta

Tänään olikin mukava päivä, kun ei tarvinnut itse laittaa ruokaa, istuin vain valmiiseen ruokapöytään.

Kuvassa ei ole kastiketta, koska unohdin sen. 

No, enhän minä tietenkään täysin ilman ruuanlaittoa ollut tänään. Tein päivällä itse mehustamastani kriikunamehusta vispipuuroa. Kriikunamehu on suurin piirtein yhtä hapanta kuin puolukkamehu, vaikka itse kriikuna on yhtä mieto kuin tuore luumu. Hassua että se muuttuu niin happameksi mehustettaessa.

No, aloin tekemään vispipuuroa siitä, ja kun oli muka kiire tehdä se, niin lämmitin mehun vedenkeittimessä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Kun mehu tuli tarpeeksi kuumaksi, se kuohahti mikrosekunnissa ulos keittimestä, ja puolet mehusta meni hukkaan, tietenkin pitkin pöytää ja mattokin kastui.

Koska kriikunamehua ei ollut sen enempää, jouduin korvaamaan osan mehusta. Mutta millä? No, poika sanoi, että laita tuoremehua. Minä olin vähän skeptinen, ja meinasin ensin alkaa sulattamaan pakkasesta omenamehua, mutta sitten laiskuus otti ylivallan ja laitoinkin tuoremehua suurin piirtein kolmasosan.

Kriikuna-tuoremehuvispipuuro

Kiehautin nesteen nyt sitten kattilassa, ja lisäsin mannaryynejä ja sokeria sekä hiukan suolaa  Kotikokin  vispipuuron ohjeiden mukaan.

Kun puuro oli valmis, kaadoin sen talouskoneeseen vispautumaan. Siellä se sai sitten pyöriä kymmenisen minuuttia, ja tuloksena oli kauniin vaaleanpunertavaa, kuohkean tanakkaa vispipuuroa.

Tietysti se piti koemaistaa heti, hiukan sokeria ja maitoa päälle, ja se olikin yllättävän hyvää! Teen vastakin, kunhan saan taas lisää kriikunamehua.

Pääruuaksi poika laittoi kokonaisena paistettua porsaanfilétä, perunalunta, cheddarkermakastiketta, se sisälsi cowboy-nimistä paikallista mausteseosta, ja tietenkin salaattia lisukkeeksi sekä juuri paistettua patonkia. Valkoviiniä oli ruokajuomaksi.

Jälkiruuaksi vispipuuroa sokerin ja maidon kera.

Oli todella herkullinen illallinen!

Nyt on masu täynnä ja voi tyytyväisenä köllähtaa katsomaan uutisia.

Maukasta viikonloppua!

Omenoita ja kriikunoita

Laite tuli postissa ja heti ekana kokeilin. Ja tulikin hyvää mehua. Nyt olen siis mehustanut useamman korin omenoita mehuksi sekä pakkaseen että pulloihin. 

Kypsiä kriikunoita, kriikunahilloa ja kriikunamehua

Omenat

Meille tulee tänä vuonna omenoita tosi paljon. Mietiskelin tuossa aiemmin, että mitähän tuohon keksisi, kun ei oikein viitsisi laittaa omenoista lihottavia leivonnaisiakaan koko ajan, omenasosettakin on jäljellä viime talvesta, kun emme käytä sitä kovin paljon.

Sitten ajattelin, että tuoremehua meillä menee, että jos yrittäisi korvata sen omenamehulla. Mutta kun ei ole mehumaijaakaan!

Eiku katsomaan netistä, missä myytäisiin mehumaijoja, en halunnut sellaista perinteistä, liedellä lämmitettävää, vaan sellaisen jossa on oma vastus, että voin mehustaa ulkona ja näin myös välttyä kosteilta höyryiltä.

Ja löytyihan sellainen saksalainen laite, Rommelsbacher NetAnttilasta, josta oli myös hyviä arvosanoja. Ja eiku tilaamaan.

Mehustan terassilla katoksen alla, joten höyryt menevät suoraan ulos. Ensimmäisen satsin tein sisällä, ja tuli aika paljon höyryä sisään, se kyllä tuoksuu hyvälle.

Poika ajatteli tehdä mehusta myös viiniä jouluksi. Pitäisi panna käymään piakkoin että ehtii. Mehua tuli yhdestä omenakorillisesta noin kolme litraa.

Lisäsin pullotettuun mehuun vähän natriumbentsoaattia, vaikka steriloin pullot ja korkit uunissa. Lisäsin litraa kohti noin 3 rkl sokeria. Kun juon mehua, sekoitan siihen noin puolet vettä, ehkä hieman enemmänkin.

Kriikunat

Kriikunoita meille tuli myös jonkin verran. Kriikuna on luumun alalaji, ja hedelmät ovat hieman pienempiä.

Omenapoimuri

Meillä ison tien toisella puolella pala tonttia, jotain 1200-1500 neliötä. Siellä ovat kriikunapuut päässeet villiintymään ja risuttumaan. Poika raivasi puustoa viime vuonna ja kävi viime viikollakin raivaamassa lisää, ja keräsi samalla kriikunoita omenapoimurilla, jonka miniän isä oli ostanut meille. Siinä on teleskooppivarsi, eli aika korkealta sai poimituksi. Minä olen poiminut tähän saakka vain omenapudokkaita, enkä ole käynytkään tuolla kriikunametsässä. Se on ihan oikeasti kuin metsä, siellä on kriikunapuita niin tiheässä. Pitää vieläkin varmaan raivata.

Niistä Janne teki ensin koeannoksen hilloa. Tuli tosi hyvää, joten minä sitten tein eilen lisää.

Omput ja omenapoimuri
niitä uhkaamassa

Kriikunahillo

2,6 kg kriikunoita
1 kg hillosokeria

Hillosokerin ohjeissa sanottiin että pitää käyttää sokeria ja hedelmiä yksi yhteen painon mukaan, eli olisi pitänyt käyttää 2,6 kg hillosokeriakin. Ja sanottiin myös että kevyeen versioon käytetään hedelmien painosta puolet hillosokeria .

Minä käytin kuitenkin vähemmän, eli 1 kg hillosokeria 2,6 kiloon hedelmiä. Suhteeksi tulee 1 kg hedelmiä ja 380 g hillosokeria.

Murskasin  kriikunoita hieman kattilassa, että pinta meni rikki, sitten sekoitin  hillosokerin. Siitä tuli paksua massaa (ei saa lisätä vettä), jonka sitten lämmitin juuri ja juuri kiehuvaksi. Annoin pulputtaa liedellä muutaman minuutin hiljalleen. Sekoitin välillä teräsvispilällä, että siemenet irtoaisivat. Ne irtosivatkin helposti. Mutta toinen asia oli sitten niiden pois kerääminen siitä massasta.

Otin reikäkauhalla massaa ja ravistelin vähän, että hedelmämassa meni läpi, sitten poimin siemenet kauhasta. Ei siiihen loppujen lopuksi mennytkään kauan aikaa, jokunen minuutti. Annoin kattilan olla liedellä sen aikaa kun keräsin siemenet pois, mutta napsautin virran pois päältä jo siinä vaiheessa kun luumut olivat kiehuneet 5-6 minuuttia. Laskin kiehumisajan siitä kun massa pulpahti eka kerran.

Laitoin lasipurkit ja niiden kannet uuniin sataan asteeseen jo tunnin puolitoista ennen keittämistä että sterilisoituvat kunnolla.

Sen jälkeen kaadoin kuuman massan purkkeihin ja kansi kiinni. Puolen tunnin kuluttua kannet alkoivat napsahtelemaan yksi toisensa jälkeen, se tarkoittaa sitä että kansi oli tiivis ja keskiosa vetäytyi sisään päin jäähtyvän massan aiheuttaman vakuumipaineen vuoksi.

Kriikunahillosta tuli aivan eri makuista kuin tuoreet, kypsät hedelmät. Keitettäessä hilloon syntyi happoa, ja se muistutti paljon viinimarjaa, ja on todella herkullista. Parasta hilloa mitä olen koskaan syönyt mukaan luettuna kaikki hillotyypit mitä olen tehnyt. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein kriikunahilloa.

Minut yllätti se, että tästä hillosta tuli todella hapokasta, kun kypsä hedelmähän on kuitenkin hyvin mieto. Siksi epäilinkin tulisiko tästä ollenkaan hyvää hilloa. Pidän hieman hapokkaasta hillosta, enkä tykkää hirveän sokerisista, tässä kriikunan maku tulee mukavasti esiin, kun sokeri ei peitä sitä.

Poika teki myös mehua näistä, ja siitä tuli aika lailla punaista viinimarjamehua muistuttavaa, sekä maultaan että väriltään. Siitä tuli paljon vahvempaa kuin omenamehusta, ja enemmänkin alkuperäiseen tuoreiden hedelmien painoon verrattuna. Tämän joutuu laimentamaan varmaankin 1 osa mehua ja ainakin 3 osaa vettä, on se niin vahvaa ja hapokasta.

Päivitys: Tein vispipuuroa kriikunamehusta, ja siitä tuli todella herkullista. Yleensähän se on totuttu tekemään puolukoista, mutta tästäkin tulee vähintään yhtä hyvää.